Vieroitusoireita onnistumisista

 Jos olisin dramatisointiin taipuvainen persoona (mitä kylläkin olen), voisin todeta viikon olleen rankka. -Ihan puhtaasti pettymysten ja onnistumisten puutteen takia. Tämä tila on varsin sietämätön, ja pienoinen kierre: Kun riittävä määrä "tavoitteista" ei mene suunnitelmien mukaan, huomioni kiinnittyy pääasiassa siihen mikä ei onnistu. Unohdan myös sen, miksi jokin asia ei onnistu. Mielestäni tutkimussuunnitelmani ei ole mennyt eteenpäin. En ole saanut vastauksia sähköposteihini mikä puhtaasti johtuu kyseisten henkilöiden työkiireistä. Mutta mielestäni odottelu on yhtä kuin olisin epäonnistunut. Loistavaa logiikkaa. 

Mikä kaikki on mennyt pieleen? Työni ei ole edistynyt. En ole soittanut viulua erityisen aktiivisesti. Perjantaina pääsin viimein jäälle, eikä harjoitus mennyt kuten olisin toivonut. Lähdetäänpä purkamaan tätä ärtymyksen aiheuttajien sarjaa. Olen edistunut, mutta hitaasti. Tämä johtuu siitä, että viimein englanninkielisen tekstin lukemiseen liittyvä osaaminen on sillä tasolla, että voin referoida myös niitä. Referoiminen on vain kolme kertaa hitaampaa, kuin suomenkielisen tekstin kohdalla. Voi kyynel. Jep, olen harjoitellut viulunsoittoa keskimääräistä vähemmän, sillä olen panostanut ulkoiluun lapseni kanssa. Lisäksi viime viikolla oli vappu, mitä emme viettäneet kotona. Minä ja viulu olimme pari päivää eri osoitteissa. Perjantain jää? Ensinnäkin joskus vain on huonompia harjoituskertoja. Toiseksi väliä edellisen jäävuoron ja tuon välillä oli reilusti yli viikko. 

Viimeksi tein mahtavan suunnitelman. Miksi en harpannut lukuisia askelia eteenpäin? -Ehkä siksi, koska näissä projekteissa ei edetä laskemien mukaan. Tässä kohtaa lienee hyvä katsoa peiliin, ja pohtia onko minusta tähän. Haluanko sinne, mihin oletan haluavani. Ja ennen kaikkea: Onko minusta siihen kaikkeen? Tämä on klassinen haasteeni: etenen hyvin, mutta vetäydyn tietyssä vaiheessa. Kun mäki jyrkkenee ja alkaa vähänkin näyttää pelottavalta, peräännyn. Näin on käynyt ennenkin, ja monilla osa-alueilla. Olen lopettanut, kun mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen ei tuota tulosta riittävän nopeasti. 

Mitä tein tässä odotellessa? Osallistun kokeeksi Oikeustieteiden perusteet -kurssille. En itsekään tiedä onko tästä hyötyä. En myöskään tiedä saanko edes ensimmäistä tehtävää valmiiksi. Haluan kuitenkin kokeilla, kaikessa masokistisuudessani. Tai sitten haluan onnistumisia, joita ehkä valmiit ja hyväksytyt tehtävät teettävät. Huomisesta tosin tulee mielenkiintoinen: Koska päivä on täyttynyt parilla pakollisella menolla, voin korkeintaan lukea matkan aikana. Huomenna en pääse tekemään työhakemuksia, etsimään materiaaleja, treenaamaan sen enempää soittoa kuin liikunnallisessakaan mielessä. Kieltämättä edessä voi olla vieroitusoireita. Jos riittävän kierosti käy, saan kiksejä selviydyttyäni päivästä ilman epämukavuuden tunnetta.