Jatkan...

 Kuten päiväkirjan kirjoittaminen yleensä, alkuinnostuksen ja tiheämmän kirjoittamisen jälkeen tunnelma lässähtää. Sama tapahtuu usein alkaneen parisuhteen yhdessä vietetylle ajalle, sekä pariskunnan seksielämälle. Eri asia on, miten tähän muutoksen suhtautuu. Jos heität veteen kiven, väreiden synnyttämien renkaiden väli harvenee. Silti ne ovat olemassa yllättävän pitkään. Pieniä renkaita on paljon, ja tiheään. Toisaalta ihmisen toimintaan eivät aina fysiikan lait päde, mutta metaforana ne tuovat ainakin.. jotain mihin vedota? Kuka tietää, vaikka tilanne pelastuisi vastaamalla seksielämän vähäisyydestä mainitsevalle kumppanille "hei, meidän renkaamme ovat vain harventuneet. Se on fysiikan laki". 

Aloitetaanpa wannabe -tutkijaksi jonain päivänä -matkasta. En ole kuullut vielä mitään tutkimussuunnitelmani luonnoksesta. Kun avasin tekstin uudelleen, ensimmäinen ajatus oli kuvattavissa lyhenteellä "VMP". Tällä en viittaa Varamiespalveluun. Ajattelin kuitenkin odottaa, onko arvioija samaa mieltä. Epävarmuudesta huolimatta jatkoin materiaalien tutkimista. Jotenkin tunnen projektin olevan taas yhtä sekasotkua, mutta kieltämättä metodeihin perehtyminen toi uutta suuntaa. Koska en ole kasvanut lukioajoista täydelliseen automaattiseen toiminnanohjaukseen itsenäisesti, kirjoitan eri asioista tehtävälistan. Ensi viikolle olen suunnittelut osa-alueet, joita pyrin työstämään. Samaa teen mm. liikunnassa. Näin liikun monipuolisemmin, ja toisaalta tasapainoisemmin. Ja muistan edes vähän panostaa palautumiseen. 

Vaikka en Nietzcheä (menikö tällä kertaa oikein?) täysin fanitakaan, on kaksi asiaa jotka hänestä ovat jättäneet jälkensä minuun. 1. Lukion filosofian tunnilla kyseinen filosofi oli ryhmätyön aiheena. Sen ohessa että yritin tulkita hänen teorioitaan, piirsin hänestä karikatyyrisen kuvan piirtoheitinkalvolle. Kyllä, olen niin vanha että lukioaikanani käytettiin piirtoheitintä. Lisäksi minulla on jonkinlainen puolisalainen tarve tehdä itsestäni yli-ihminen. Yritän koulia niin kehoa kuin mieltäni, mutta balanssin vuoksi pyrin lainaamaan Aristoteleen hyve-etiikasta aineksia. Toistaiseksi tulokset ovat heikot. Siksi lisään uskontoni ominaisuuksia: Usko, toivo ja rakkaus. Ilmeisesti nostanut toivon hieman ylemmälle tasolle. Tai sitten pidän jääräpäisyyttä ja toivoa synonyymeinä. 

Asiasta uskontoon. Mietin olenko taas yhdellä osa-alueella siirtynyt alisuorittajaksi: Palmusunnuntai. Kävin lenkillä, nautin linnunlaulusta (siis useamman linnun) ja ylipäänsä siitä, että ehkä kevät tulee sittenkin. En halunnut kuunnella musiikkia, mutta hölkkäsin pienen osan matkasta. Vain pienen, koska teoriassa tänään pitäisi olla palautumispäivä. Käytännössä tein kompromisseja: Liikuin vähemmän. Minun olisi pitänyt panostaa hengellisyyteen. Ajatukseni sinkoilivat sekulaarille puolelle. Pääsiäisen tapahtumat ovat edelleen tärkeitä, mutta en saanut itsestäni irti syvällistä hengellistä ajattelua. Olenko mokannut? Riippuu arviointiasteikosta. 

Yritän tehdä mahdollisimman montaa asiaa suositusten mukaan: kehittää itselleni edes jotain uraan viittaavaa, vaikkakin senkin projektin tulokset ovat heikot. Toisaalta en hahmota aina sitä, ettei valitsemani tie ole helpoin mahdollinen. Minä taas pidän tätä kaikkea peruskoulun kaltaisena projektina, johon oletan mm. jokaisen pystyvän. Paitsi itse en ole menestynyt. Yritän pitää itseni fyysisesti kuosissa, kehittyä taitoluistelussa, mutta myös muussa kuntoa kohottavassa liikunnassa. Tavoitteeni seuraavassa cooperissa on 2500 metriä. Edelleenkään en tiedä miksi hitossa tuo. Salaa haluaisin päästä mahdollisimman lähelle 3000 metriä. 

Haluaisin myös saada viulunsoittoon sellaisen soundin, että voisin hyvällä tulkinnalla soittaa hitaita kappaleita. Ja toisaalta nopeampia niin, ettei se helkkarin jousi aina satunnaisen säännöllisesti osuisi viereiseen kieleen. Tavallisesti näin juuri silloin, kun alan uskoa soittavani kappaleen puhtaasti läpi. Pitäisikö minun olla pessimistisempi? Täytyy kokeilla. Nyt, lähes 40 vuoden ikään mennessä olen oivaltanut yhden ärsyttävän asian: rentous. Teit suoritusta missä lajissa tai osa-alueella tahansa, vain rento suoritus onnistuu todennäköisimmin. Justiinsa juu. 

Mitä minun pitäisi ensi viikolla tehdä rennosti? Ja mainittakoon, että puhun ajasta mitä en ole pyhittänyt äiti-statukselle. Kun kellonaika näyttää äiti-status -tilan alkaneeksi, lapsi on täysin priorisoitu. Lisäksi lapsi on priorisoitu silloin, kun puhelimen näyttöön ilmestyy päiväkodin numero. Ilman luotettavaa ja turvallista päivähoitopaikkaa tällainen kaksoiselämä ei olisi mahdollista. Toisaalta, päiväkodissa lapseni oppii asioita, joita itse en voi miniperheessämme opettaa: Toisten lasten ottaminen huomioon, ja esimerkiksi oman vuoron odottaminen jonossa seisten. 

Palatakseni varhaiskasvatuksen laadun parhaudesta alkuperäiseen aiheeseen: Odotan puolipaniikissa (eli täysin paniikissa) millaisen vastaanoton tutkimussuunnitelmani hahmotelma saa. Siinä ohessa tarkennan käyttämiäni metodeita, mikä on yllättävän hidasta puuhaa, haen lisää kirjallisuutta ja yritän lukea sitä. Onneksi tieteellinen englanti ei ole enää niin järkyttävä kynnyskysymys kuin viime kesänä, itsepreppauksen aloitettuani. Jos en ole asiasta avautunut: Olen tähän asti paennut englanninkielisten tieteellisten tekstien lukemista. Koska se ei enää ole mahdollista (paitsi jos luovun haaveestani), aloitin harjoittelun. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että luen päivittäin 10-30 sivua tekstejä, jotka aiemmin kiersin kaukaa. Hämmentävää on se, että projekti alkaa viimein tuottaa tulosta. 

En tiedä pääsenkö ensi viikolla jäälle, mutta yritän yhdistää ulkoiluun oheisharjoittelua siinä määrin, kuin se lapsen kanssa olemisen suhteen on "ok". Jos en voi näitä harjoituksia tehdä, aina voin pitää kuntoa yllä juoksemalla lapseni kanssa. Jotta vaikeustaso ei vain pysyisi liian alhaalla, pyrin heittämään viikkoon kaksi, lähes lepopäivää. Ikäkriisit hittoon, olen liian vanha pysymään aktiivisena ilman palautumista.