Ensimmäin avaus

 Päiväkirjojen pitäminen on sukupuuttoon kuoleva ilmiö. Luulisin? Toki noin raju väite vaatisi taustamateriaalia tukemaan sitä, että väite on todistettavissa todeksi. Mutta toisaalta, mihin nyky-yhteiskunta tarvitsee skeptisyyttä? Tik-tok -videot ja klikkiotsikot kertovat erilaisia totuuksia kaikille ikäluokille. Ainoa kriteeri on kyky käyttää sitä laitetta, missä sosiaalisen median tarjoama informaatio sijaitsee. Aivomme ovat laiskistuneet, sillä ärsyketulva ja se paljon puhuttu multitaskaaminen ovat saattaneet itse kunkin aivot burnout -tilaan. Hienostunut nimike tästä on ADT, eli nk. itse aiheutettu ADHD. 

Tyhmiä ihmiset eivät ole. Yllättävän moni on ymmärtänyt ilmenneiden oireiden perusteella hakea ADHD-diagnoosia, ja saanut näin elämäänsä tarvittavaa helpotusta ilman kiduttavaa harjoittelua, mihin sisältyy esimerkiksi tylsyyden sietämistä sekä keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan. Ja mikä pahinta: ruutuajan vähentämistä. 

En näe tarpeelliseksi avata totuutta sitä, kuka minä olen. Mutta mitä minä olen: Voisin lähestyä asiaa esimerkiksi biologian ja lääketieteen näkökulmasta selostaen vastausta vaikka solu- ja kudoslähtöisesti. Jos näin teen, lukija saattaa paeta selaamaan Seiska -lehden otsikoita viimeistään silloin, kun kerron esimerkiksi siitä, kuinka päivittäiset mitoosit ja tarvittavat, pahaa vastaan taistelevat solujeni apoptoosit tai vaikkapa välittäjäaineiden päivättäiset rutiinit jaksavat päivästä toiseen viedä informaatiota kehonosasta toiseen ihan vain siksi, että esimerkiksi sormeni liikkuvat kannettavan tietokoneeni näppäimistöllä. Mikäli edellinen selitus oli ainoastaan järjetön, se johtuu puhtaasti siitä, että omakin ajatukseni katkesi ajat sitten. 

Otetaan siis helpompi lähestymistapa: Kuulun semi-säälittävään kategoriaan. Täytän tulevana syksynä 40 vuotta. Minulla ei ole vakituista työpaikkaa, eikä sellaista perhettä mikä "tavan ihmisellä" on. En myöskään ole menevä city-sinkku, twerkkaaja, life-style -somettaja, hyvinvointivalmentaja, enkä myöskään tubettaja. Toisaalta en ole jatkuva saikuttaja. 

Minulla on lapsi, ja epärealistisia unelmia. Haluan tutkijaksi, tai ylipäänsä tehtäviin joissa voin tehdä kahta asiaa mitä todellakin tekisin mielelläni työkseni: lukea ja kirjoittaa. Lisäksi minulla on tarve oppia uutta ja kehittää itseäni. Joku voisi ajatella, että luulen olevani 18-vuotias, jolla on vielä elämä edessä. Hyväksyn kuitenkin ikäni, mikä ilmenee tietyissä asioissa: Fysiikan ja biologian lait näkyvät erityisesti kasvoissani. Tukkani ei vielä ole harmaantunut, ja fyysinen kuntoni on suhteellisen hyvä. En biletä, käytä erityisemmin alkoholia, enkä myöskään laittomia aineita. Kehoni tuottaa mahdolliset huumeet itse liikunnan ja muiden onnistumisten kautta. 

Otan asiat sekä tosissani, että huumorilla. Juoksen säännöllisesti cooperin testin, ja haaveilen pääsemisestä lähelle 3000 metriä. Tähän mennessä olen saanut kasaan n. 2200 metriä, eli olen ilmeisesti hidastellut matkalla. Ainoa minkä voin vannoa: En ole jäänyt suustani kiinni. Edes pakkassäällä kielestäni rautakaiteeseen. Hyvä on olen, muttan cooperin yhteydessä. Se ensimmäinen ja viimeinen kerta tapahtui noin 4-vuotiaana, eikä tapahtuma tuottanutkaan toivottua euforiaa. 

Ennen koronaa treenasin tosissani taitoluistelua. Treenaan edelleen, mutta selitän elämäntilanteellani sen, etten voi treenata enää kolmesti viikossa. Periaatteessa voisin, mutta kehossani tuntuva väsymys voiton. Sen sijaan hankin itselleni reilu 15000 askelta päivässä, teen nopeasti leikkipuistossa hyppyharjoituksia kun lapseni ei huomaa, kyykkään jne. Jälkimmäiseen lapseni osallistuu mielellään, sillä kyseinen toiminta käy hänelle viihteestä. 

Minua kutsutaan suorittajaksi, yleensä negatiiviseen sävyyn. Kunnianhimosta puhutaan hieman positiivisemmin. Toisaalta minua on pidetty myös tavoitteellisena ja sinnikkäänä. Joskus hulluna. Miksi haluan kehittyä sekä tehdä vaikeita asioita ja pyrkiä vaikeaan työhön? Vastaus on erikoinen: koska en pärjää nk. helpoissa asioissa. Se miten haastan itseäni, en näe mitään syytä hehkuttaa asiaa, tai saati sitten tuputtaa samanlaista toimintaa muille. Kyse on loppujen lopuksi vain siitä, mikä tuntuu luontevalta. Tässä kohden olisi helppoa kritisoida ajatuksella siitä, mikä olisi esimerkiksi terveydelle haitaksi. 

Aristoteleen etiikkaan kuuluu nk. kultainen keskitie. Suomalainen yhteiskunta on loistava esimerkki siitä, kuinka sen ihanteellisen olemisen alueen löytäminen voi olla vaikeaa. Oli kyse sitten terveydessä, harrastamisesta, tai vaikka politiikasta, ääripäät näyttävät olevan meille se helpoin kohde. Myönnän että joskus väsyn, kun aktiivisen lapsiarjen vuoksi fyysisiä lepopäiviä on vaikea mahduttaa riittävästi. Voisin vaihtoehtoisesti myös ulkoistaa lapseni kanssa liikkumisen, alkaa kulkea kaikki lyhyetkin välit bussilla jne. ja ottaa päivittäin pieniä nauttien uppopaistettuja kanansiipiä ja jälkiruuaksi donitsia. Kävelisin lyhyempiä matkoja, mutta omasta takaa hankitun lisäkuorman vuoksi olisin edelleen väsynyt. 

Tämä väsymys mahdollistaa sen, etten kuitenkaan joudu juoksemaan lääkärissä, apteekissa ja labrakokeissa antamassa rehellistiä tietoa kohonneista kolesteroliarvoista ja lähellä hiipivästä 2-tyypin diabeteksesta. Voisin siis sanoa, että elämäntyyli sopii laiskalle ihmiselle, joka mieluummin liikkuu sujuvasti paikasta A paikkaan B, kuin lisää aikatauluunsa muita pakollisia menoja. Toki mainitut sairaudet voivat iskeä myös näennäisestä terveeseen ihmiseen. Näin epileptikkona totean: Osalla on vain paska tuuri. Oman epilepsiani taustalla ei ole selkeää syytä, eli ketään ei voi syyttää esimerkiksi aivovauriosta. Toki aikoinaan huolestuin lääkärin toteamuksesta, ettei pään magneettikuvassa näkynyt mitään. Siinä vaiheessa olin valmis tunnustelemaan, tuntuuko korvani kohdalla tuulenvire. Sitten sain itsekin nähdä kuvan: Olihan siellä edes jotain: aivoni. Hetkellisesti ehdin jo huolestua. 

En tiedä miten aktiivisesti tulen tänne kirjoittamaan. Voi myös olla, että poistan tämän blogin hyvin pian. Antaa ajan näyttää. Jos hyvin käy, ehkä muut sarkasmilla kyllästetyt suorittajat ilmaantuvat lukemaan tätä eräänlaisena vertaistukena.